Sunday, 23 September 2012

Summer memories


Amethiste, Rav.
My summer project. Finally in some kind of pics.

Kesäprojekti. Viimein edes jonkilaisissa kuvissa.

Sunday, 9 September 2012

Memory lane

Last week I got a package from US. From a new friend who I have met online. A passionate designer, who has some awesome designs. 

My grandma taught me to knit and crochet while I was around seven year old. Ever since I have been knitting, less or more.

When I was teenager, we didn't have an internet connection. Handicrafts weren't that popular hobby either, and at the time a quite lonely hobby too. My grandma and mom was the only ones to share my passion with.

A few years ago I found blogs and Ravelry. My passion got a new boost, which hasn't faded yet. For the first time I have actually got to known people who have the same hobby and knows the effort it takes. They know how much work I have put in acardigan or even small intarsia mittens.

I'm still knitting mostly alone, but I have a lots of people of share my passion with. Thank you Robin for your great gift! I'm so happy I have met you!

Sain viime viikolla paketin Jenkeistä. Uudelta ystävältä, jonka olen tavannut netissä. Innokkaalta suuunnitelijalta, jolla on uskomattomia ohjeita.

Mummuni opetti minut neulomaan ja virkkaamaan, kun olin ehkä seitsemän. Siitä lähtien olen neulonut enemmän tai vähemmän.

Ollessani teini meillä ei ollut nettiä. Käsityöt ei muutenkaan ollut suosittu harrastus, ja yleensä aika yksinäistä puuhaa. Mummuni ja äitini olivat ainoita, joiden kanssa jaoin innostukseni.

Muutama vuosi sitten löysin blogit ja Ravelryn. Neulomishimoni sai uutta intoa, joka ei ole vielä kadonnut. Ensimmäistä kertaa olen tutustunut ihmisiin, joilla on sama harrastus ja jotka tietävät, mitä se vaatii. Tietävät, kuinka paljon neuletakki  tai kirjoneulelapaset vievät aikaa.

Neulon edelleen paljon yksin, mutta ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa jakaa se. Kiitos Robin ihanasta paketista! Onneksi tapasimme!

Sunday, 2 September 2012

Almost there


I have been knitting on and off my Still Light for the last half a year. It have been a quite frustrating project: I have been ripping it off at least four times. I had to accept my knitting wasn't even with this yarn, it was its nature. 

Now I lit the candles for the first time this autumn and knit the hem. I have a few inches of the hem left and the pockets and sleeves of course, but still the first time I feel the end coming. 

I actually enjoy the progress at the moment, I love how the yarn feels through my fingers, how the tunic weighs on my lap, how easy it is to knit in the dim light, how near it is becoming my new favorite tunic.

Olen neulonut epäsäännöllisesti Still Light-tunikaa viimeiset puoli vuotta. Prosessi on ollut turhauttava: olen purkanut tunikan ainakin neljä kertaa. Jouduin hyväksymään oman epätasaisen käsialani, sillä se oli tämän langan luonne.

Nyt sytytin kynttilät ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja neuloin helmaa. Jäljellä on enää kymmenen senttiä helmaa, hihat ja taskut tietysti, mutta ensimmäistä kertaa tunnen lopun lähestyvän.

Itseasiassa nautin prosessin tästä vaiheesta. Nautin, miltä lanka tuntuu sormieni välissä, kuinka tunika painaa sylissäni, kuinka helppoa on neuloa hämärässä, kuinka tunikasta tulee kohta lempineuleeni.